Avainsana-arkisto: selviytyminen

photo

Takaisin elämässä

Eteisen maali on kuivunut, seinät säteilevät auringon valossa tumman kultaisina. Juuri sen väriseksi ne halusin. Hymyilen eteisen seinälle. Minä hymyilen minun elämälle. Halusin maalata piiloon seinistä jäljet, joita jokainen oven kolahdus niihin jätti. Ei maalaaminen vie muistoja pois, mutta se auttaa minua ymmärtämään,  että tämä päätös todella pitää. Olen vapaa ja minun ei tarvitse enää sietää sinun jäätävälle tuntuvaa läsnäoloasi.

Se tunne saa minut rakastamaan elämääni entistäkin enemmän. Silmäni loistavat sälekaihtimen välistä tulevien auringon säteiden kanssa kilpaa. Olen vuosiin ensimmäistä kertaa onnellinen. Havahdun siihen ajatukseen, etten ole vuosiin ollut onnellinen. Olen vain taistellut elämääni päivästä toiseen ja tappelusta seuraavaan.

Kun ei osaisi enää kävellä

Aikaa ei ole kulunut kuin muutamia kuukausia, mutta alan unohtaa miltä pelko tuntuu. Alan ymmärtää, että jokapäiväinen tappelu suolan paikasta pöydällä ei olekaan enää läsnä elämässäni. Eikä minun tarvitse lukita ovea kahdella lukolla. En koskaan ajatellutkaan, että tulisit perääni huutamaan, mutta lukitseminen olikin minun itseni vuoksi. Lukosta tuli minun turvani, minun henkinen muurini. Minä kuljin matkaa itseeni ja minä löysin takaisin. Sitä tunnetta ei voi selittää, se pitää kokea. En todellakaan toivo, että sinä joutuisit sen kokemaan. Vertaan tunnetta kykyyn kävellä ja hengittää, sen jälkeen, kun on ensin painettu väkisin polvilleen ja jokainen yritys nousta jaloilleen on estetty.

Kyyneleet eivät kirvellä, ne hävettävät. Kysymykset omalle peilikuvalle saavat voimaan pahoin. Miten annoin itseni vajota näin syvälle? Miten annoin sinun upottaa minut tähän?

Kun oma peilikuva kyllästyy kuuntelemaan ja vastaamaan alituiseen esitettyihin kysymyksiin, siinä kohdassa yksi tie on kuljettu loppuun ja toinen on alkanut. Se päätös kannattaa tehdä pelkästään itsensä takia. Siinä vaiheessa on opeteltava kävelemään uudelleen. Siinä vaiheessa saa viimein voimaa nousta ja ottaa ensimmäiset askeleet omana itsenään vapaasti valitsemaansa suuntaan. Kutsun sitä elämän haltuun ottamiseksi.

Saatan ymmärtää miltä tuntuu lapsesta joka ottaa ensimmäiset askeleet ilman tukea – koko maailma on avoinna. Siltä se todella tuntuu.

Vuosien jälkeen

Kun vuodet kuluvat, monet asiat unohtuvat. En muista enää sanoja, enkä tekoja. En tunne sinua kohtaan yhtään mitään. Olen kylmä ajatuksiltani sinua kohtaan ja minulla on siihen loppuelämäni ajan täysi oikeus. Riistin itseltäni monta vuotta elämästäni ja pelkäsin lähes saman ajan. Asunto on vaihtunut, joten kultaiset seinät eteisessä eivät elä kanssani enää, mikä on hyvä.

Tärkeintä on lähteä, uskaltaa ja uskoa itseensä. Hetkittäin minä kiitän sinua siitä, että annoit kyvyn aistia pahan ja pitää sellaiset asiat kaukana itsestäni. Minun ei tarvitse miellyttää , eikä antaa itsestäni enempää kuin haluan. Kokemuksieni myötä rakastan elämää tänään enemmän kuin eilen. Rakastan ihmisiä lähelläni, unelmoin enemmän ja olen ymmärtänyt, että  ihmissuhteesta tulee soutaa samaan suuntaan yhdessä. Aallokossa on kaksi ihmistä pitämässä yhtä, ja venettä pidetään yhdessä pystyssä. Ei todellakaan taistella toisiamme vastaan. Tällaisen elämän minä halusin, minun uuden alkuni ensimmäinen oivallus oli kultainen eteisen seinä.

Sinun tehtäväsi on valita itsellesi uusi alku. Vain sinä päätät millä väreillä maalaat uuden elämäsi ensimmäiset päivät.

pitsikuvio

Valheita ja väkivaltaa

Olinhan mä sut aikaisemminkin nähnyt, nimen tiesin, mut en juuri muuta. Olin töissä ja sä tulit siellä käymään. Jäit jutteleen ja pyysit kahville… ihan vaan kaverina. Ilmestyit mun ovelle ja mun elämään. Veit suoraan sanottuna jalat alta heti ekasta suudelmasta lähtien. Sait mut tuntemaan maailman tärkeimmäks ihmiseks. Pidit musta niin hyvää huolta, etten tiennyt edes kenenkään miehen osaavan kohdella naistaan niin. Tuntui, että olin löytänyt elämästäni puuttuvan palasen ja että meidät oli tarkoitettu yhteen. Puolen vuoden päästä muutettiin yhteen.

 

Jossain vaiheessa aloit jäämään valheista kiinni. Osasit kuitenkin selittää asiat aina niin hyvin, että tunsin itseni hölmöksi epäilyineni. Myös sun mennyt elämä meinasi sotkea välejämme…tai no myöhemmin selvisi, ettei se ollutkaan mennyttä elämää. Mä en ollutkaan sulle ainoa nainen, enkä ollut se tärkeinkään. Olin tietämättäni toinen nainen. Siinä vaiheessa, kun asiat mulle selvisi, olit jo onnistunut kietomaan mut pikkusormesi ympärille niin hyvin, että halusin siinä pysyä. Olin jo menettänyt omat ajatukseni ja oman minuuteni. Lisää valheita, selityksiä, rakkaudentunnustuksia ja hyvityksiä. Kerroit haluavasi perheen mun kanssa ja mä jäin.

 

Perhettä ei kuitenkaan perustettu. Aina oli jokin syy siirtää vauvatoiveita. Välillä riidan jälkeen sä häivyit, halusit erota. Viimeistään seuraavana päivänä kuitenkin olit takaisin kotona. Et mukamas voinut olla ilman mua, rakastit niin kovasti. Et kuitenkaan halunnut sitoutuakaan. Näin meni muutamia vuosia. Toivoin epätoivoisesti lasta sun kanssa ja upposin syvemmälle sun valheisiin. Läheiset ympärillä uskoi meidän elävän suurta rakkaustarinaa. Usein sain kuulla kuinka ihana mies mulla on. Jopa ihan vieraat ihmiset tulivat kertomaan, miten hyvältä ja onnellisilta näytetään yhdessä. Joten täytyihän munkin se uskoa, vaikka jokin pieni ääni mun sisällä (ehkä entinen minä) yritti huutaa, ettei tää ole totta ja lähde vielä kun pystyt!

 

Sit sä taas lähdit. Nyt olit jo viikon poissa. Tää oli mulle viimeinen kerta, en huolinut sua takaisin ilman, että näytät haluavasi sitoutua. Ei enää pelkkiä puheita. Yhtäkkiä sä esittelitkin mulle meidän tulevan yhteisen oman kodin. Veit mut esittelyyn ja ihastuin kotiin. Ajattelin kuitenkin, ettei sun kanssa uskalla ottaa asuntolainaa. Vaiensin ajatukseni, kun vakuutit tajunneesi haluavasi vain mut sun elämään. Niin meillä oli nyt oma koti ja parin viikon päästä tajusin olevani myös raskaana. Sun puolelta se oli silkka vahinko, etkä millään lailla iloinnut tulevasta vauvasta. Raskausaikana aloin pikkuhiljaa tajuamaan, että ei tämä mitään satua tainnut ollakaan… Tai satua oli, muttei onnellista satua. Vannoin hiljaa tulevalle vauvalle, että pidän siitä huolta, tulee eteen mitä hyvänsä.

 

Lapsen synnyttyä aloit olla entistä enemmän pois kotoa. Pitkää työpäivää ja reissutyötä, näin mulle sanoit. Aavistin, etten taaskaan ollut ainoa nainen sun elämässä, enää en kuitenkaan jaksanut asiaa selvittää enempää. Sulta sain kuulla pelkkiä valheita ja tiesin, ettet ikinä mitään myöntäisi. Mä pyöritin arkea lapsen kanssa kahdestaan, sua ei juuri lapsi kiinnostanut. Olithan saanut kilpailijan itsellesi. Vieraiden ja sukulaisten edessä esitit kuitenkin täydellistä isää. Sain taas kuulla kehuja, kuinka ihana mies mulla on. Kotona alkoi käydä yhä ahdistavammaksi olla. Ikinä en tiennyt millä tuulella tulet kotiin.

 

Fyysistä väkivaltaa et käyttänyt, mutta henkistä sitäkin enemmän. Sen vielä kestin kuinka mua kohtelit. Mutta sydäntä särki katsoa lapsen yritykset saada isän huomio, usein ei saanut edes vastausta sulta kysymyksiinsä. Pikkuhiljaa aloin heräämään todellisuuteen. Oltuani lapsen kanssa vanhempieni luona muutaman viikon, tajusin miten hyvin pystyn hengittämään ilman sinua. Tästä oli kuitenkin tehtävä vielä pitkä työ itseni kanssa, ennen kuin vihdoin pystyin irrottautumaan kahleestasi. Sain aloittaa uuden elämän lapsen kanssa, kasata taas minuuteni uudestaan.

 

Lapsen takia en pääse susta kuitenkaan koskaan lopullisesti eroon, mutta enää et pysty mua polkemaan maan rakoon.

Tarina sinusta irti

Tapasin sinut eräänä keväisenä päivänä kun aurinko oli vasta aloittanut tekemään päivistä kauniita. Se tiesi kesää. Minä hymyilin ja elämässä kaikki oli kohdallaan. Nautin kaikesta mitä tein ja tein ne 110 % täysillä.

Tapasin sinut eräänä keväisenä päivänä, kun aurinko oli vasta aloittanut tekemään päivistä kauniita. Se tiesi kesää. Minä hymyilin ja elämässä kaikki oli kohdallaan. Nautin kaikesta, mitä tein ja tein ne täysillä. Nautin myös tapaamisestamme. Vihdoinkin joku tuntui hyvälle, arvosti minua ja halusi minun olevan onnellinen. En vielä silloin tiennyt, millaisen polun tulisin kulkemaan kanssani. Nyt tiedän. Muistan sen koko elämäni.

Hetken päästä ymmärsin, että olit selvittänyt nimeni, koska lähetit minulle viestin sosiaalisen median kautta. Hetken ihmettelin tätä ja mietin mitä asiaan pitäisi suhtautua, mutta koska 99 %:iin tilaisuuksista kannattaa tarttua, tartuin tähänkin vastaamalla viestiisi. Myöhemmin ymmärsin, että tämä vastaaminen kuului nimenomaan siihen yhteen prosenttiin tilanteista, joka olisi pitänyt jättää huomiotta.

Kaikki eteni vauhdilla, ja olimme hyvin nopeassa tempossa ensimmäisillä treffeillä. Pian huomasin, että etsit asuntoa kanssani samalta paikkakunnalta. Etsit vielä omaa asuntoa, toistaiseksi. Kiinnitin myös huomion huomaavaisuuteesi. Avasit minulle aina ovet, kerroit jatkuvasti kuinka kaunis olen ja muistutit koko ajan, kuinka poikkeuksellisen hienolle meidän suhteessamme kaikki tuntuikaan. Tunsin olevani erityisen merkityksellinen.

Teit kaiken niin luonnollisesti etten osannut aavistaa, millaisen ihmisen kanssa todellisuudessa olinkaan tekemisissä. Kaikki huomaavaisuus ja jalustalle nostaminen tuntui kiehtovalta, koska elämässäni siihen mennessä koetut ihmissuhteet eivät olleet edes ajatuksen tasolla yltäneet meidän suhteemme tasolle.

Pian aloit kertoa tarinaa, kuinka olet odottanut juuri minua ja että elämäsi olisi täydellistä, kun minä olin kanssani. Sait minut todellakin tuntemaan, että olin löytänyt elämäni rakkauden. Pian aloit puhua siitä, ”kuinka raskaus pukisi minua” ja olisin ”loistava äiti”. Ei aikaakaan kun hylkäsit asuntojen  katselun – koska olit sitä mieltä että etsimme kohta yhteistä , ei vain meille vaan tulevalle perheellemme.

Toit tavaroitasi asuntooni pikkuhiljaa hieman salakavalastikin ja annoin sinun tehdä niin koska se tuntui oikealta. Kerrankin joku oikeasti haluaa sitoutua pohjattomasti. Rakastaa ja olla yhtä ilman rajoja – niin todella luulin.  Muutuin ystävieni mielestä hyvin pian suhteemme alkamisen jälkeen. Vilkuilin kelloa, olin kuulemma kokoajan varpaillani tapaamisillamme ja kokoajan ne harvenivat koska et pitänyt ystävistäni. Tässä vaiheessa huomasin myös itse, että hymy ja nauru ja huumori jotka olivat asuneet siihen asti minussa, väistelivät minua. En enää hymyillyt aamuisin omalle peilikuvalleni, en enää ollut 110% läsnä kaikessa mitä tein enkä varsinkaan nauttinut siitä – sivuutin aiheen – siis sivuutin itseni??  Miksi, siihen  en osaa vastata vielä tänäpäivänäkään. Taistelin sinua vastaan kokoa ajan enemmän, koska rajoitit elinpiiriäni salakavalasti ja pikkuhiljaa, haukuit ystäviäni– minulle merkityksellisiä ihmisiä. Ja pidin heistä kiinni, vaikka olit toista mieltä. Onneksi olen aina ollut niin vahva luontoinen, etten antanut sinun täysin estää minua elämästä. Otin niistä aina huudot ja haukut vastaan. Huusin takaisin tottakai huusin, minä olin aina puolustanut itseäni ja läheisiäni.  Ja sitä en antanut sinun viedä minulta ikinä.

Aloit pikkuhiljaa tehdä minusta riippuvaista sinulle. Ehdottelit lasta yhä useammassa keskustelussa, yhteistä asuntolainaa, naimisiin menoa, ja muuttoa maalle. Tämä kaikki kuulosti minun korviini oudolle. Ei minun elämä ei ole tälläistä – hoin itselleni peilin kautta. Luovuin osittain omista harrastuksistani, koska niistä tuli yleensä riitaa ja mies puolisia ystäviä minulla ei saanut olla lainkaan. Olin huono ihminen ja minun piti olla onnellinen että juuri sinä olit pelastunut minut, koska ei minua kukaan huolisi. En kelpaa.  Nämä sanat kuulin useasti, liian useasti, koska aloin uskoa että näin todella on.

Sanallinen halveksuminen vaihtui hyvin pian fyysiseen astioiden ja tavaroiden rikkomiseen. Kun muutamana yönä heräsin väistämään hiustenkuivaajaa ja silitysrautaa tajusin että raja siihen että mitä tahansa voi tapahtua on ylitetty. Näitä ylilyöntejä korvattiin etelänlomilla ja ihanilla hetkillä ja ostettiin uutta rikotun tilalle , vannottiin ettei ikinä enää. Tehtiin teatterin lavasteet omaan olohuoneeseen ja näyteltiin rakkauden monologi ,jotten lähtisi. No en sitten lähtenytkään – en vielä. Pelkäsin silti kokoajan enemmän ja huomasin pelon tehneen kotinsa minuun. Samaan aikaan nämä ylilyönnit  lisääntyivät kokoajan ihan mitättömistä asioista, jopa siitä että pöytä oli katettu väärin tai otin väärällä lusikalla raejuustoa nousi vuosisadan suurin riita.

Tästä ei mennyt kuin hetki siihen, että heräsin useana yönä omasta sängystäni huutoon / tappeluun ja tavaroiden lentelyyn ja kävelin autoon miettimään mihin voin mennä, koska pelkään omassa kodissani, kodissani joka on minun ja josta toinen ei suostu lähtemään. Riitojen syy olin aina minä, et koskaan sinä. Soitin lähimpiä ystäviäni läpi ja muut ei tienneet mitään , koska kulissit eivät saaneet kaatua. Siellä autossa tein jonain yönä päätöksen tämä saa riittää. Olen jatkunut näin nyt kaksi vuotta, mitä jos jatkan näin vielä kaksi vuotta  – kuolenko?  menetänkö terveyteni? selviänkö tästä enää koskaan? Oli pakko ottaa ensimmäinen askel ja nousta taistelemaan menetettyä elämää vastaan. Elämää josta olin toisen vuoksi jo luopunut, elämää josta minun tuli nyt ottaa tiukka ote jotta selviän, ja jotta saan sen vielä takaisin. Joskus ehdotin sinulle terapiaa-  olin jo tehnyt eropäätöksen – mutta sanoin, että ei meidän vuoksemme – vaan jotta voisimme molemmat jatkaa ehjempinä. Katsoit minua halveksien ja sanoit ”hyvä idea – mene, sinähän se hullu meistä olet”

Se oli pitkä syksy, se oli kyynelten , virheiden, uuden minän rakentamisen ja ymmärtämisen aikaa. Se oli myös aikaa vapautumiselle, sille että sain vuosiin olla kotonani ja minun ei tarvinnut pelätä siellä ketään. Kun aloin oivaltaa missä elämässä on jälleen kyse  , olen siitä asti elänyt taas 110% täysillä, elänyt itselleni, unelmilleni ja tehnyt niitä asioita jotka saavat minut itseni  voimaan hyvin ja asioihin jotka luovat minulle parempaa huomista. Se oli pitkä ja kivinen tie, mutta minua auttoi päätös lähteä – ajatus siitä, että kuolen henkisen väkivallan taakan alle jos en nouse ja taistelu itselleni tietä valoon.

Sinun elämästäsi en tiedä mitään – enkä halua tietää. Toivon ettemme kohtaa enää koskaan.

Jos sinulla on tarina lähisuhdeväkivallasta kerro se meille esimerkiksi kommenteissa. Voit myös jakaa kokemuksesi linkkinä tai kuvana hashtägillä #pelonvarjo.